sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Kesä 2022 - TOP 5

Niin se kesä, syksy ja melkein talvikin jo vierähti! Venemessut on vietetty ja vähitellen katseet siirtyy väkisinkin jo kesään. Kausi 2022 eli ensimmäinen kesä Albin Express veneellä oli todella innostava, mutta mitä jäi päälimmäiseksi mieleen eli STELLAn TOP-5 2023.

1) Emsalö Runt oli meidän ensimmäinen virallinen kilpailu Albin Express veneellä. Olimme alkukaudesta käyneet paikallisissa viikkokisoissa totuttelemassa veneeseen, mutta kovemman kelin osalta tämä jäi kovasti kesken. Jätimme esim. kilpailua edeltävän viikkokisan väliin mielestämme liian kovan tuulen vuoksi.  Emsalö Runt on meidän kauden pääkilpailu ja tästä ei voi jäädä pois. Ja mukavaa oli

Stellan kisaraportti luokkaliiton sivuilla.

2) Vene oli hankittu ja tarkoitus kisata, mutta miehistöä ei ollut, eikä liioin kokemusta veneestä, että voisi miehistöä ohjeistaa. Talvella tuli kaverin kanssa sovittua vastapalvelus, jossa hän tulee ainakin kerran kokeilemaan purjehtimista vastineeksi saamaansa jelppiä vastaan. Korostetaan vielä että ensikertalaisuus ei tarkoita kisaamista vaan purjehtimista ylipäätään. Hienosti pärjäsi ja purjehti meillä koko loppukauden ja ensi vuonna uudestaan mukana.

Bella Novalla oli keväällä ongelmia rikin kanssa, niin saatiin onneksi kokenut kaveri ensi-viikkokisaan auttamaan. Kokemus oli valttia ja hatun nosto BN kipparille, muutama poiminta:

- Uusien purjeiden purjelatat oli asentamatta, asennettiin laiturilla kiireessä

- Fokan halssikulma liian alhaalla, naru viritys matkalla starttiviivalle¨

- Ison skuuttiplokista  irtosi rapulukon kiinnitys, korjataan starttialueella

Sitten päästiinkin jo kisaamaan, vene kulki kyllä hyvin, mutta täysin BN kipparin ansiosta. 

3) Keskikesän viikkokisat R6 ja R7. Ensimmäiset kerrat, kun olimme jo hätyyttelemässä kärkiveneitä, varsinkin R7 olimme jo hyvässä vauhdissa kunnes fokka karkasi (käytimme sakkelia) ja jäimme sitten vähän paikoilleen. Tämä loi kuitenkin uskoa, että projektista voi vielä tulla jotain!

4) Albin Express ranking osakilpailu 5. Tällä kertaa osallistuin gastina 4Play veneeessä. Oli ilo seurata kokeneemman miehistön työskentelyä. Express yhteissössä on se hyvä puoli, että tietoa jaetaan hyvin avoimesti!

5) Käynti Express mastossa. Olen useammin kiivennyt Maxi 999:n mastoon, kerta Expressin huippuun riitti. Meillä oli Windexin viiksi vääntynyt mastonosturilla ja oli tarkoitus samalla vaihtaa isompi Windex tilalle. Intoa puhkuen ja tarvittavat työkalut mukana pääsinkin avustuksella toppiin asti, mutta aika nopeasti tuli päästös vääntää viiksi oikean asentoon ja jatkaa kesä pienemmällä Windexillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti